Julkaistu 16.03.2026 Kiinteistöhoitaja - laitosmies Kinnulan kunta etsii joukkoonsa kiinteistönhoitajaa 1.5.2026 alkavaan vakituiseen työsuhteeseen. Monipuoliseen tehtäväalueen kuuluu kunnan kiinteistöihin ja laitoksiin kohdistuvat työtehtävät yhdessä muun tiimin kanssa. Kiinteistönhoitajan työalueina ovat ensisijaisesti koulukiinteistö kokonaisuudessaan sekä muut mitotuksen perusteella valitut kunnan kiinteistöt. Valittava työntekijä osallistuu normaalisti nelihenkiseen huoltomiestiimin päivystysrinkiin. Muiden kiinteistö/laitosmiesten lomien tuuraus kuuluu myös tehtäväkuvaan. Tehtäviin kuuluu kiinteistöjen ja talotekniikan hoidon lisäksi myös kaukolämpölaitoksen ja uuden jätevedenpuhdistamon käyttö, valvonta ja eri vesi- jätevesi- ja kaukolämpölaitoksilla eteen tulevat tehtävät. Työtä tehdään asiakaskohteiden toiminta sekä tarpeet huomioiden. Joten onkin tärkeää, että omaat hyvät sosiaaliset vuorovaikutustaidot ja tulet toimeen erilaisten asiakkaiden kanssa. Työ on kokoaikatyötä ja työtä tehdään pääsääntöisesti klo 7-15.45 välillä. Työtehtäviin kuuluu viikonloppupäivystystä noin 1 viikonloppu/kuukausi. Valittavalla tulee olla edellä mainittuihin tehtäviin soveltuva koulutus tai muuten osoittaa, että em. kuvailluista työtehtävistä on kokemusta ja ammattitaitoa hoitaa edellä mainitut tehtävät.Kyseisen tehtävän työn hoitaminen edellyttää hyvän ammattitaidon lisäksi oma-aloitteisuutta, organisointikykyä, tietoteknisiä taitoja, kykyä kehittää toimintaa ja toimintamalleja, yhteistyökykyä, joukkuehenkisyyttä ja asiakaspalvelualttiutta.Tehtävä hoitaminen edellyttää oman auton käyttöä.Palkkaus ja työsopimuksen ehdot määräytyvät teknisten sopimuksen mukaan. Palkkauksessa noudatetaan kuuden (6) kuukauden koeaikaa. Mahdollisia haastatteluja voidaan tehdä jo hakuaikana. Hae paikkaa: https://www.kuntarekry.fi/fi/tyopaikat/kiinteistohoitaja-laitosmies-kinnula-03-2-26-1/