-

KIRJASTON PALVELUT

Kirjasto on kaikille avoin kohtaamispaikka, jossa voi vierailla, viihtyä ja viettää aikaa. Tarjolla  ja lainattavana on kirjoja, musiikkia, elokuvia, sekä sanoma- ja aikakausilehtiä. Luettavana on myös kotimaisa ja ulkomaisia sähköisiä lehtiä! Käytössä on digitaalisia aineistoja ja erilaisia tietokantoja. Kirjastosta voi lainata pelejä, frisbeegolf-laukkuja kiekkoineen, sateenvarjoja, kanteleita 2 kpl, sekä kaksi ukulele-soitinta.

Kinnulan kirjasto kuuluu Keski-kirjastoihin ja asiakas voi käyttää kirjaston palveluja samalla kortilla kaikissa Keski-kirjastoissa ja palauttaa em. kirjastoista lainattua aineistoa mihin tahansa keski-kirjastoon.

Asiakkaiden käytössä on maksuttomasti 5 tietokonetta, joissa hyötyohjemat ja tulostusmahdollisuus (maksullinen).

Palveluajat (henkilökunta paikalla) 15.5. alkaen 
Maanantaina 12-18
Tiistaina 12-18
Keskiviikkona 9-12
Torstaina 12-18
Perjantaina 9-12
Arkipyhien aattopäivinä 11-15

Omatoimikirjasto (itsepalvelu, lainaus automaatilla)
Sunnuntai-torstai 7-21
Perjantai 7-20
Lauantai 7-18.
Omatoimipalveluun kirjautumiseen ja lainaamiseen tarvitaan voimassa oleva kirjastokortti ja siihen liitetty pin-koodi. Lisätietoja ja opastusta saat kirjastosta palveluaikoina henkilökohtaisesti tai puhelimitse 044 4596259.

Ajantasaiset aukioloajat https://keski.finna.fi

 

 

 

Yhteystiedot
Kinnulan kunnankirjasto,
Keskustie 27  43900 Kinnula
kirjasto@kinnula.fi

LAINAUSPALVELUT JA AINEISTOHAKU

Kirjastokortti ja PIN-koodi

Lainaamiseen tarvitset aina kirjastokortin. Henkilökohtaisen kirjastokortin ja PIN-koodin saat kaikista Keski-kirjastoista esittämällä kuvallisen henkilöllisyystodistuksen ja sitoutumalla kirjaston käyttösääntöihin. Sama kirjastokortti käy kaikissa Keski-kirjastoissa. Alle 15-vuotiaille korttihakemuksen  ja omatoimen käyuttöön vaaditaan huoltajan allekirjoitus. Huoltajatiedot liitetään alle 15-vuotiaan asiakastietoihin hakemusvaiheessa.

Aineistohaku

Keski-Finna verkkokirjaston https://keski.finna.fi  kautta voit hakea ja varata aineistoa, sekä uusia lainoja. Henkilökohtainen kirjastokortti ja pin-koodi toimivat tunnisteena kirjaston sähköisten palveluiden, kuten verkkokirjaston ja omatoimikirjaston käytössä, verkkomaksamiseen, sekä kirjauduttaessa kirjastoon palveluaikojen ulkopuolella.

Varaaminen
Voit varata aineistoa verkkokirjaston kautta, puhelimitse tai kirjastossa asioidessasi. Varattu aineisto kuljetetaan haluamaasi toimipisteeseen. Varaaminen on ilmaista, mutta mikäli et nouda varaustasi viimeiseen noutopäivään mennessä, peritään noutamattomasta varauksesta 2 euron maksu. Kun noudat varauksesi, muistathan vielä lainata sen. Keski-kirjastojen välisistä saapuneista varauksista ilmoitetaan tekstiviestillä taoi sähköpostitse,

Kaukopalvelu
Kaukolainaksi voi tilata aineistoa, jota ei löydy Keski-kirjastoista tai Varastokirjastosta. Varastokirjastosta tilaamiseen löytyvät ohjeet täältä https://keski.finna.fi/Content/info#holds Kaukolainoja voit tilata koko Suomesta tai tarvittaessa ulkomailta.  Kaukolainatilaus on sitova. Kaukolainoja tilataan vain kirjaston rekisteröityneille asiakkaille.

Keski-kirjastojen ulkopuolisista kaukolainasta peritään lainanantajakirjaston määrittelemä maksu ja mahdollinen kirjaston perimä tilausmaksu. Sitoudut tilauksen tehdessäsi maksamaan kaikki kaukolainasta aiheutuvat kulut. Maksu peritään lainaa noudettaessa. Noutamatta jätetystä kaukolainasta peritään 2 euron maksu ja aiheutuneet kulut, samoin jos perut tilauksesi ja laina on jo ennättänyt lähteä lainanantajakirjastosta. Kun kaukolainaksi tilattu teos saapuu kirjastoon, ilmoitetaan tilaajalle puhelimitse, sähköpostitse tai  tekstiviestillä.

Kaukolainoissa noudatetaan lähettävien kirjastojen ehtoja ja laina-aikoja. Palauta kaukolaina siihen kirjastoon, josta olet sen noutanut. Kaukolainan uusintapyynnöt tehdään oman kirjaston kaukopalvelun kautta.

SÄHKÖISET PALVELUT
Kirjaston sähköisten palveluiden, kuten verkkokirjaston ja omatoimikirjaston käytössä, verkkomaksamiseen, sekä kirjauduttaessa kirjastoon palveluaikojen ulkopuolella tarvitset henkilökohtaisen kirjastokortin ja pin-koodin.

Verkkomaksaminen
Verkkomaksamiseen pääset kirjautumisen jälkeen Keski-Finnan maksut- sivulta https://keski.finna.fi/Content/info#payment .Pienin maksu on 1,00 € ja maksut on maksettava kaikki kerralla. Omissa tiedoissa kohdassa Asetukset tulee olla sähköpostiosoite kuittia varten. Palvelun tuottaa  Paytrail.

Mobiilikortti
Mobiilikortti mahdollistaa lainaamiseen mobiililaitteellasi (esim. älypuhelimella). Mobiilikortti toimii asiointivälineenä lainaustiskeillä, automaateilla, sekä omatoimikirjastojen kirjautumisyksiköissä. Keski-Finnaan ei ole erillistä mobiilisovellusta, joten mobiilikortti haetaan kirjautumalla Keski-Finnaan mobiililaitteen selaimella. Mobiilikortti löytyy verkkokirjastosta seuraavasti:

Kirjaudu mobiililaitteella verkkokirjastoon (keski.finna.fi) kirjastokorttisi numerolla ja PIN-koodillasi. Valitse omat tietosi, valitse listasta Kirjastokortit. Oma kirjastokorttisi näkyy korttilistassa kirjastokortin numerona Tilille mahdolliset lisätyt rinnakkaiskortit näkyvät niille annetuilla nimillä. Mobiilikorttina voit käyttää mitä tahansa listalla olevaa korttia (Automaatti pyytää lainatessa valitun kortin PIN-koodia).

eKIRJASTO
Lainattavien ja kuunneltavien e-kirjojen, e-lehtien, e-musiikin ja soitinopetuksen, sekä muiden tietokantojen valikoimaan  pääset tästä https://keski.finna.fi/Content/ekirjasto, sekä käyttöön ja lainaamiseen tästä https://keski.finna.fi/Content/eohje

MAKSUT

Myöhästymismaksut

  • Ensimmäinen muistutus 2 €
  • Toinen muistutus 4 €

Palauttamattomasta tai vahingoittuneesta aineistista peritään korvaushinnan mukainen maksu. Lainauskielto tulee voimaan, kun maksamattomia maksuja on kertynyt yli 10 euroa. Lainauskielto on voimassa kaikissa Keski-kirjastoissa.

Varausmaksut

Keski-kirjastoista varaaminen on maksutonta. Varatusta, noutamatta jääneestä aineistosta peritään 2 € maksu. Muista yleisistä tai tieteellisistä kirjastoista saapuvat kauikolainat lähettävän kirjaston kaukopalveluhinnaston mukaisesti.

Muut maksut

  • Ensimmäinen kirjastokortti on ilmainen, toinen ja sitä seuraavat kortit 2 €
  • Rikkoutunut cd-, dvd-, tai äänikirjakotelo 2 €
  • Tulosteet 50 snt / sivu
  • Kopiot kulloinkin voimassa olevan kunnanhallituksen päätöksen mukaisesti, kopiohinnat nähtävänä kirjastossa
  • Poistokirjat 20-50 snt, lehtinippu 1 €
  • Muu myytävä aineisto (kirjat), Kinnulan historia ja Veteraanimatrikkeri 10 € / kpl, Ei nimi miestä pahenna 8€ / kpl, Kinnulan kotiseutulaulu cd-levy 5 € / kpl

MUU TOIMINTA

Kirjasto tekee tiivistä yhteistyötä välittömässä läheisyydessä sijaitsevien oppilaitosten, päiväkodin, muiden hallintokuntien ja toimijoiden kanssa tarjoamalla asiantuntija-, tieto- ja aineistopalveluja!

Kirjastossa järjestetään erilaisia näyttelyitä, luento-, tiedotus- ja muita yleisötilaisuuksia kirjastotoimen ja yhteistyökumppaneiden (muut hallinnonalat, seurat, järjestöt, yhteisöt ja yksityiset) kanssa.

Kirjastossa kokoontuu säännöllisesti Suomenselän kansalaisopiston "Talo täynnä tarinoita" -ryhmä, sekä Keski-Suomen Muistiliiton Kinnulan ala-osaston ja kirjastotoimen yhteinen KaMu (Kaveri mukaan) - kahvila vaihtuvine asiantuntija-aiheineen. Ryhmät ovat kaikille avoimia ja maksuttomia.

 

Kirjat kiertoon – iloa ja osallisuutta

Kinnulan kirjasto on käynnistänyt Kirjastoreppu- ja Lainaa lukija -palvelun.

Palvelun tarkoitus on tuoda tasavertaisia palveluja myös niille, jotka eivät syystä tai toisesta voi käytää kirjaston lähipalvelua.

Kirjastoreppu-palvelu tuo kirjoja, lehtiä, äänikirjoja tai musiikkia kotiin asiakkaan toiveiden mukaisesti.

Lainaa lukija-palvelua voivat käyttää niin yksityishenkilöt, palveluasumisyksiköt ja muut lukija-palvelua haluavat yhteisöt. Asiakas tai yhteisö saa lukijan toivomiensa kirjojen tai lehtien kera kotiinsa lukemaan ja keskustelemaan kuulemastaan oman halunsa mukaan.

Asiakas voi ottaa yhteyttä kirjastoon tai palvelua hoitavaan henkilöön ja esittää toiveensa haluamastaan aineistosta, käyntipäivastä tai ajasta. Kirjasto hoitaa kirjojen tai muun aineiston kokoamisen, sekä muut käytännön tehtävät.

Molemmat palvelut tuovat lukemiseniloa, sosiaalista kanssakäymistä ja tasa-arvoa jokaisen saataville. Palvelu toteutetaan asiakkaan toiveet ja olosuhteet huomioon ottaen ja palvelu on aina täysin luottamuksellista ja asiakkaan ehdoilla toimivaa.

Jokainen, joka tuntee pientäkin kiinnostusta palvelua kohtaan, ottakaa yhteys Kinnulan kirjasto puh. 044 4596 261, kirjasto@kinnula.fi tai Pirkko Kauppinen puh. 044 4596 257, pirkko.kauppinen@kinnula.fi

Laitetaan kirjat kiertoon ja nautitaan ilosta ja osallisuudesta!

 

KÄYTTÖSÄÄNNÖT

Keski-kirjastojen yhteiset käyttösäännöt löytyvät täältä https://keski.finna.fi/Content/kayttosaannot

TIETOSUOJA JA SAAVUTETTAVUUSSELOSTE