Kinnulan kunta osallistuu kaksipäiväiseen LSS22-valmiusharjoitukseen
-

Julkaistu

Kinnulan kunta osallistuu kaksipäiväiseen LSS22-valmiusharjoitukseen

Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto järjestää väestönsuojelun valmiusharjoituksen viiden maakunnan alueella. Valmiusharjoitusten järjestäminen on osa aluehallintoviraston lakisääteistä vuosittaista perustehtävää. LSS22-harjoitus järjestetään kussakin maakunnassa kaksipäiväisenä. Harjoitukseen osallistuvat kaikki alueen 85 kuntaa ja harjoituksen teeman kannalta keskeiset viranomaiset.

Väestönsuojelun suunnittelu on olennainen osa poikkeusoloihin varautumista. LSS22-valmiusharjoitus on jatkoa vuonna 2019 aluehallintoviraston järjestämälle valmiusharjoitukselle. Silloin tutustuttiin perusteellisesti väestönsuojelun kokonaisuuteen sekä kerättiin tietoa kuntien ja muiden toimijoiden mahdollisuuksista vastata väestönsuojelun tarpeisiin poikkeusoloissa.

LSS22-valmiusharjoituksessa syvennytään väestönsiirron teemaan

Valmiusharjoituksessa testataan valmiutta toimia tilanteissa, joissa Suomessa jouduttaisiin siirtämään suurta määrää väestöä. Harjoitus toteutetaan johtamisharjoituksena – ihmisiä ei käytännössä siirretä, eikä harjoitus näy katukuvassa.


Piditkö uutisesta? Jaa se kaverille!