Julkaistu 14.04.2025 Päätoiminen tuntiopettaja Päätoiminen tuntiopettaja - kotitalous ja kuvataideKinnulan kunnan sivistystoimi julistaa haettavaksi toistaiseksi voimassaolevan perusopetuksen ja lukion yhteisen päätoimisen tuntiopettajan viran 1.8.2025 alkaen. Opetettavina aineina ovat kotitalous ja kuvataide. Edellytämme hyviä vuorovaikutus- ja yhteistyötaitoja sekä joustavuutta ja aktiivisuutta kouluyhteisön toiminnassa. Kinnulan keskuskoulussa on noin 60 oppilasta ja lukiossa 40 opiskelijaa. Kotitaloutta tarjotaan myös alakoulussa valinnaisaineena. Opetustuntien lisäksi kouluilla on aktiivista kerhotoimintaa. Lisätunteja voidaan tarvittaessa tarjota myös Suomenselän kansalaisopistosta.Edellytämmä hakijalta molempien opetettavien aineiden pätevyyttä, mutta muutkin hakijat otetaan huomioon jos kelpoisuusvaatimuksia täyttäviä hakijoita ei ole.Viran kelpoisuusehdot ovat opetustoimen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista annetun asetuksen 986/1998 mukaiset. Valinta on ehdollinen siihen saakka, kunnes valittu on toimittanut hyväksyttävän lääkärintodistuksen terveydentilastaan ja esittänyt nähtäväksi rikosrekisterilain (504/2002) mukaisen rikosrekisteriotteen 30 päivän kuluessa valintapäätöksen tiedoksisaannista. Viran täytössä noudatetaan kuuden (6) kuukauden koeaikaa. Palkkaus OVTES:n mukainen. Hae paikkaa: https://www.kuntarekry.fi/fi/tyopaikat/paatoiminen-tuntiopettaja-kinnula-02-2-25-1/