-

Julkaistu

Hallintojohtaja

Kinnulan kunta etsii joukkoonsa vakituiseen virkaan hallintojohtajaa.

Hallintojohtaja johtaa kunnan talous- ja henkilöstöhallintoa. Hänen vastuulleen kuuluvat myös
tietoturva- ja tietosuojatehtävät. Hallintojohtaja toimii kunnanjohtajan sijaisena sekä
kunnanhallituksen ja valtuuston kokousten pöytäkirjanpitäjänä. Hallintojohtaja on keskushallinnon toimialajohtaja ja kunnan johtoryhmän jäsen vastaten palveluiden johtamisesta, kehittämisestä ja suunnittelusta.

Virkaan valittavalta vaaditaan soveltuva ylempi korkeakoulututkinto. Työn menestyksellinen
hoitaminen edellyttää hyvää kuntalain sekä talous- ja henkilöstöhallinnon tuntemusta, yhteistyö- ja kehittämiskykyä, itsenäistä työskentelyä, oma-aloitteisuutta, tarkkaavaisuutta ja joustavuutta.

Virka täytetään toistaiseksi voimassa olevana 1.8.2025 alkaen tai sopimuksen mukaan. Viran täytössä noudatetaan kuuden kuukauden koeaikaa. Koeaika alkaa viran tosiasiallisesta vastaanottamisesta. Virkaan valitun on ennen viran vastaanottamista esitettävä hyväksyttävä todistus terveydentilastaan.

Hallintojohtajan tehtäväkohtainen palkka on KVTES:n mukainen. Hakija voi esittää hakemuksessa oman palkkatoivomuksensa.

Hakemus, johon on liitetty ansioluettelo tarpeellisine liitteineen, on jätettävä Kuntarekryyn 30.5.2025 klo 12.00 mennessä.

Hae paikkaa: https://www.kuntarekry.fi/fi/tyopaikat/hallintojohtaja-kinnula-01-2-25-1/


Piditkö uutisesta? Jaa se kaverille!