Kuntosalikortin voimassaoloajan pidentäminen koronasulun vuoksi

Kinnulan kunnan kuntosali on ollut suljettuna 4.12.2020 alkaen koronapandemian vuoksi. Kuntosalin sulkuaika tullaan hyvittämään asiakkaille siten, että kuntosalikortin voimassaoloaikaa tullaan pidentämään sulkuajan pituudella. Mikäli asiakas ei voi käyttää lisättyä voimassaoloaikaa esimerkiksi paikkakunnalta muuton vuoksi, tullaan maksu palauttamaan ko. ajalta. Tällöin tulee olla yhteydessä sähköpostitse kinnulan.kunta@kinnula.fi.