TIEDOTE: Kinnulan kunnanjohtajan irtisanoutuminen
-

Julkaistu

TIEDOTE: Kinnulan kunnanjohtajan irtisanoutuminen

Kinnulan kunnanhallitus ja kunnanjohtaja ovat päättäneet ottaa johtajasopimuksen § 13 mukaisen irtisanomismenettelyn käyttöön. Päätökseen tultiin yhdessä neuvotellen.

Ratkaisuun ei liity mitään dramatiikkaa, vaan sillä toteutetaan kunnanvaltuuston ilmaisema tahto, kertoo kunnanhallituksen puheenjohtaja Markku Toikkanen. 

Olen nauttinut monipuolisista kunnanjohtajan tehtävistä. Olen oppinut paljon uutta, luottanut rautaiseen kunnanviraston porukkaan ja käynyt hyviä keskusteluja kuntalaisten kanssa kylänraitilla, sanoo Kellokangas. Nyt on kuitenkin mentävä eteenpäin, Kellokangas jatkaa. 

Kirsi Kellokankaan virkavelvoitteet kunnanjohtajana päättyvät 3.5.2023 kunnanhallituksen päätöksellä. 

Emme kommentoi asiaa tämän enempää. 

Markku Toikkanen, kunnanhallituksen puheenjohtaja

Kirsi Kellokangas, kunnanjohtaja (3.5. asti)


Piditkö uutisesta? Jaa se kaverille!