TOIMISTONHOITAJA HAKU

Kinnulan kunnassa on haettavana

toimistonhoitajan vakinainen työsuhde 1.10.2019 alkaen tai sopimuksen mukaan.

Toimistonhoitajan pääasiallisiin tehtäviin kuuluvat tällä hetkellä kunnan arkistotoimeen liittyvät tehtävät. Jatkossa työ tulee sisältämään asiakirjahallinnon ohjauksen ja kehittämisen lisäksi käsi-, pääte- ja sähköisen arkistoinnin käyttöönotto- ja kehittämis- ja ylläpitotehtäviä sekä tiedonohjaussuunnitelman (TOS) käyttöönottotehtäviä seutukunnallisena yhteistyönä Kinnulan kunnan osalta. Käytössä on Dynasty asianhallintaohjelma. Toimistohoitajan tehtäviin kuuluvat arkistotoimen tehtävien lisäksi kunnan ostolaskujen käsittely-, ohjaus ja kehittämistehtäviä sekä muita toimisto- ja asiakaspalvelutehtäviä.  Työn suorituspaikkana on Kinnulan kunnan keskustoimisto.

Kelpoisuusvaatimuksena on tehtävään soveltuva ammattikorkeakoulututkinto tai aikaisempi opistotasoinen tutkinto, soveltuva ammatillinen perustutkinto tai soveltuva ammatti- tai erikoisammattitutkinto. Tehtävä edellyttää tietoteknisten toimistosovellusten osaamista, hyviä yhteistyö- ja vuorovaikutustaitoja, sekä kykyä itsenäiseen työskentelyyn. Luemme eduksi Rondo ja ProEconomica -ohjelmien käyttökokemuksen.

Tarjoamme sinulle itsenäisen ja monipuolisen työtehtävän mukavassa, osaavassa ja sitoutuneessa työyhteisössä. Tehtävässä noudatetaan 6 kk:n koeaikaa. Palkkaus ja muut palvelussuhteen ehdot määräytyvät KVTES:n mukaan. Toimeen valitun on esitettävä nähtäväksi 30 vrk:n kuluessa valitsemispäätöksen tiedoksisaannista hyväksyttävä todistus terveydentilastaan.

Hakemukset, joihin tulee liittää CV, kopiot tutkinto- ja työtodistuksista, pyydetään lähettämään 6.9.2019 klo 15.00 mennessä Kinnulan kunnan kunnanhallitukselle osoitteella Keskustie 45, 43900 KINNULA tai sähköpostitse marja.lehtonen@kinnula.fi

Lisätietoja antaa: kunnanjohtaja Erkki Nikkilä, puh. 044 – 459 6200, erkki.nikkila@kinnula.fi tai kunnansihteeri Marja Lehtonen, puh. 044 – 459 6260, marja.lehtonen@kinnula.fi

 

Kinnulassa 14.8.2019

 

Kunnanhallitus